Yritys - kaikki työ hyvän näön puolesta

Ammattitaitoa suurella sydämellä jo 22 vuotta

Optikko Kirkassilmä on kotimainen Forssassa ja Loimaalla toimiva optikkoliike. Olemme ketjuista vapaa yksityinen liike, mutta teemme yhteistyötä muiden kotimaisten yksityisten optikkoliikkeiden kanssa. Olemme osa arvostettua Näköasiantuntijat verkostoa. Näköasiantuntijat on 100% suomalaisten yrittäjien perustama ja omistama, erityisosaamiseen perustuva, maanlaajuinen optikkoliikkeiden verkosto, joka osaa ja haluaa turvata sinulle, sekä hyvän näön, että silmäsairauksien löytämisen ja silmäsairauksia ehkäisevän terveydenhuollon.  Toimintamme lähtökohtana on laadukkailla tuotteilla ja asiantuntevalla työllä tyytyväiseksi tehty asiakas.

Kotimaisuus on meille sydäntä lähellä oleva asia. Meillä myytävät linssit ovat kotimaisen Piilosetin Liedossa valmistamia linssejä, Essilorin tunnettuja Varilux-linssejä ja myös Hoyan parhaita linssejä. Valitsemme asiakkaan tarpeen mukaan yksilöllisesti parhaiten toimivan linssiratkaisun. Linssien reunahionta eli muotoon hionta tehdään paikallisesti Forssan liikkeessämme. Meiltä ostaessasi tuet aina kotimaista työtä.

Asiakkaamme saavat ammattitaitoista palvelua, sillä liikkeessämme on aina optikko paikalla. Optikkomme kouluttautuvat jatkuvasti niin kotimaassa kuin ulkomailla. Tästä syystä saat varmasti ajantasaista tietoa niin näkemisestä kuin näönkorjausvaihtoehdoista. Meillä löytyvät uusimmat tutkimuslaitteet silmänpohja kuvien tai silmähermokuvien ottamista varten. Tarvittaessa otamme myös näkökentät, jolloin silmälääkärille saamme koko tutkimus paketin kerralla. Olemme aloittaneet lasten miinusnäön hoitamisen piilolinssien ja silmälasilinssien avulla. Suurten miinusten kehittyminen on riski silmänrakenteille, niinpä varhaisessa vaiheessa aloitettu suunnitelmallinen hoito pienentää riskiä näön pysyvästä menetyksestä myöhemmällä iällä.

Tarjoamme myös silmälääkärin vastaanoton silmien terveystutkimusta tarvitsevalle. Meillä vastaanottoa pitävät silmätautien erikoislääkärit Antero Lähteenmäki, Rahim Keshvari ja Marketta Järveläinen. Lähteenmäelle ja Keshvarille on mahdollista päästä vastaanotolle, sekä Forssassa, että Loimaalla ja Järveläisen vastaanotto on Loimaalla.

Jos haluat hyvää, tule meille. Näkeminen on iloinen asia!

Sinut tervetulleeksi toivottaa Optikko-yrittäjä Satu Järvinen sekä muu Kirkassilmän tiimi.

 

Optikko Kirkassilmä – Forssa

Satu Järvinen

Satu Järvinen

 

Yrittäjä, optometristi
Diagnostisten lääkeaineiden käyttöoikeus
Piilolasi- ja työnäköpätevyys
Lasten näöntutkimukset
Kuivasilmäisyystutkimukset
Värianalyysit

satu.jarvinen(at)kirkassilma.fi

Emmi Lintonen

Emmi Lintonen

Optometristi, optikko

Diagnostisten lääkeaineiden käyttöoikeus
Piilolasi- ja työnäköpätevyys
Lasten näöntutkimukset
Kuivasilmäisyystutkimukset
Värianalyysit

emmi.lintonen(at)kirkassilma.fi

Jenny Räikkönen

Jenny Räikkönen

Optometristi, optikko

Piilolasi- ja työnäköpätevyys
Kuivasilmäisyystutkimukset
Diagnostisten lääkeaineiden käyttöoikeus

jenny.raikkonen(at)kirkassilma.fi

Mika Järvinen

Mika Järvinen

Optinen hioja, IT-vastaava

mika.jarvinen(at)kirkassilma.fi

Pia Harteva

Pia Harteva

Optinen myyjä

Optikko Kirkassilmä – Loimaa

Pauliina Marttila

Pauliina Marttila

Optometristi, optikko

Piilolasi- ja työnäköpätevyys
Lasten näöntutkimukset
Kuivasilmäisyystutkimukset

pauliina.marttila(at)kirkassilma.fi

Paula Lahti

Paula Lahti

Optinen myyjä

loimaa(at)kirkassilma.fi

Optikko Kirkassilmä - Forssa

Kartanonkatu 4, 30100 Forssa
puh. 0207 698 950
forssa@kirkassilma.fi

Avoinna
ma-pe 9.30 – 17.30
la 9.00 – 13.00

 

Optikko Kirkassilmä - Loimaa

Heimolinnankatu 14, 32200 Loimaa
puh. 0207 698 954
loimaa@kirkassilma.fi

Avoinna
ma-pe 9.00 – 17.00